Tiehallinnon toiminta- ja
taloussuunnitelma 2004-2007
Tieverkon rappeutuminen
pysähtyy - Liikenteen sujuvuus heikkenee kaupunkiseuduilla ja vilkkaimmilla
päätiejaksoilla
Tiehallinnolta odotetaan toimenpiteitä
liikkumisen peruspalvelutason turvaamiseksi. Nykyisellä rahoitustasolla ei
voida kuitenkaan vastata liikenteen kasvusta aiheutuviin ongelmiin eikä tukea
alueiden kehittymistä ja elinkeinoelämän tarpeita odotusten mukaisesti.
Näin todetaan Tiehallinnon toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2004
-2007.
Pitkään jatkunut muuttoliike ja väestön
voimakas keskittyminen muodostavat tienpidolle suuren haasteen. Liikenne kasvaa
voimakkaimmin kasvavilla kaupunkiseuduilla ja vilkkaimmilla päätiejaksoilla.
Hitaamman kasvun alueilla on tapahtumassa palvelurakenteen muutos, mikä
kasvattaa asiointimatkoja.
Tiehallinto noudattaa tienpidossa viime
vuosina vakiintuneita linjauksia. Ensisijaisesti varmistetaan tieverkon
päivittäinen liikennekelpoisuus, kunto ja liikenneturvallisuus. Tieverkon
kunto on viime vuosina heikentynyt, mutta heikkeneminen on saatu pysäytetyksi
vuoden 2002 tasolle tinkimällä investoinneista. Tieverkon kuntoon on jatkossa
panostettava nykyistä enemmän siltojen ja teiden varusteiden kunnostustarpeen
lisääntyessä. Tieliikenteen turvallisuus ei ole kehittynyt tavoitteiden
mukaisesti.
Toiminta- ja taloussuunnitelmassa tienpitoa on
tarkasteltu kahden rahoitusvaihtoehdon pohjalta. Perussuunnitelman
lähtökohtana on vuoden 2003 talousarvio, mikä mukaan perustienpidon
rahoitustaso on 600 miljoonaa euroa. Kehittämissuunnitelma on tehty 50
miljoonaa euroa korkeampaan tasoon.
Perussuunnitelman mukaisella rahoituksella
tiestön päivittäinen liikennekelpoisuus ja kunto voidaan turvata.
Rahoitustaso ei kuitenkaan riitä tarvetta vastaaviin investointeihin.
Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa lähinnä pienillä
liikenneympäristöä parantavilla toimenpiteillä, laskemalla nopeusrajoituksia
ja lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa. Alueiden kehittymistä ja
elinkeinoelämän tarpeita palvelevia hankkeita ei voida toteuttaa odotusten
mukaisesti
Kehittämissuunnitelmassa pääosa perustienpidon
rahoituksen lisäyksestä käytettäisiin investointeihin. Mahdollisuudet
toteuttaa liikenneturvallisuutta parantavia toimia sekä alueiden kehittymistä
ja elinkeinoelämän tarpeita palvelevia hankkeita jonkin verran paranevat.
Myös tieverkon kuntoa voidaan hitaasti parantaa. Tiehallinto on arvioinut,
että kuitenkin vasta noin 700 miljoonan euron vuositaso mahdollistaisi
kohtuullisesti vastata yhteiskunnan tienpidolle kohdistamiin odotuksiin.
Kehittämissuunnitelma sisältää myös
esityksen suunnitelmakaudella aloitettavista uusista isoista tiehankkeista.
Hankkeet sisältyvät liikenne- ja viestintäministeriön laatimaan ehdotukseen
seuraavan hallituskauden liikenneväyliä koskevaksi investointiohjelmaksi.
Tiehallinnon kehittäminen kohti uuden roolin
mukaista tiehallintoviranomaista jatkuu suunnitelmakaudella. Tavoitteena on
toiminnan kehittäminen entistä asiakaslähtöisemmäksi. Siinä näkökulmina
ovat ihmisten liikkumistarpeet, elinkeinoelämän odotukset, alueiden
tasapuolinen kehittyminen sekä yhteiskunnan asettamat odotukset
liikenneturvallisuudelle ja ympäristölle.
Lisätietoja:
Johtaja Aulis Nironen, puh. 0204 22 2042
Johtaja Jani Saarinen, puh. 0204 22 2436
|