Liikenne
Keski-Suomen pääteillä Neste Rally Finland -tapahtuman aikana
30.7.2003
Neste ralli Finland 2003 on tänä vuonna 7.
- 10.8.2003. Tapahtuma tuo elokuussa suuren määrän autourheilun
ammattilaisia ja harrastajia Keski-Suomeen.
Liikenteen ohjaus ja tiedottaminen
Liikenne ruuhkautuu erikoiskokeiden alueilla ja ruuhka siirtyy rallin
edistymisen myötä paikasta toiseen. Reitin varrella on useita tilapäisiä
nopeusrajoituksia, pysähtymiskieltoja ja poikkeavia liikennejärjestelyjä.
Liikenteen viivästys saattaa olla jopa 2 tuntia. Autojonot matelevat
pahimmillaan 30-50 km/h.
Poliisi on varautunut liikenteeseen tehostamalla
toimintaansa. Se valvoo ja ohjaa liikennettä yhdessä rallinjärjestäjien kanssa.
Tiedotusvälineet seuraavat koko ajan rallin kulkua ja tiedottavat hankalista ja
ruuhkautuneista tieosista.
Levähdysalueille sijoitetuilla
informaatiotauluilla tiedotetaan pääteiden ruuhkautuvista tieosista ja ohjataan
vaihtoehtoisille reiteille. Taulut sijaitsevat Lahden eteläpuolella (vt 4),
Orivedellä (vt 9), Lievestuoreella (vt 9) ja Jyväskylän pohjoispuolella
Puuppolassa (vt 4). Ralliviikonloppuna kilpailualueiden ohi ajavien
autoilijoiden kannattaa tutustua ajoissa vaihtoehtoisiin reitteihin.
Ohesta löytyvät kartat ruuhkaista teistä ja
kiertotiemahdollisuuksista. Myös Tiehallinnon liikennekeskus antavaa tietoja
vaihtoehtoreiteistä ja ruuhkapaikoista Tienkäyttäjän linjalla 0200 2100.
Kilpailun liikenne päivittäin
Kilpailukeskus sijaitsee Jyväskylässä,
Paviljongissa ja aiheuttaa koko rallien ajan ruuhkaa keskustan alueelle.
Torstai 7.8.2003 Neste Rally Finland tapahtuma
alkaa Killerin erikoiskokeella klo 19.00, joka aiheuttaa ruuhkia Kypärämäen-
Köhniön alueella.
Perjantai 8.8.2003 Perjantai- illan huipentuma on
Killerin erikoiskoe klo 19.40, joka aiheuttaa pahoja ruuhkia illan aikana
Kypärämäen- Köhniön alueelle.
Vt 4 Äänekoski - Jyväskylä ja mt 637 Jyväskylä -
Laukaa ovat ruuhkaisia klo 10.00-18.00. Vt 9 Kanavuori - Lievestuore on
ruuhkainen klo 12.00-19.00. Vt 18 Petäjävesi - Jyväskylä on ruuhkainen klo
15-20.
Lauantai 9.8.2003 Vt 9 Orivesi - Jämsä ja vt 24
Kuhmoinen - Jämsä ovat ruuhkaisia klo 6.00-22.00. Vt 18 Petäjävesi - Jyväskylä
on ruuhkainen klo 9-20. Kiertomahdollisuudet ovat vt 4 Lahti - Heinola -
Jyväskylä ja kt 58 Orivesi - Keuruu - Multia.
Sunnuntai 10.8.2003 Vt 9 Jämsä - Jyväskylä ja vt
18 Petäjävesi - Jyväskylä ovat ruuhkaisia klo 6-16. Vt 4 Jyväskylä - Äänekoski
on ruuhkainen klo 8-16.
Kiertomahdollisuudet ovat kt 58 Orivesi - Keuruu
- Multia ja vt 4 Lahti - Jyväskylä. Liikennemäärä-arvioita Tiehallinto seuraa
rallin aikana liikennettä mm. automaattisilta mittauspisteiltä. Usealla
Keski-Suomen tiellä vuoden vilkkaimmin liikennöity päivä on ajoittunut ajojen
aikaan. Rallireitin tuntumassa liikenne on noin kaksin-kolminkertainen
tavanomaiseen viikonloppuun verrattuna. Tuntiliikenne ja nopeudet Edellisten
vuosien perusteella voidaan arvioida, että rallienaikaiset tuntiliikenteet ovat
vuoden huippuja monella liikenteen automaattisella mittauspisteellä.
Muuramen ja Korpilahden
liikenteenlaskentapisteillä vt:llä 9 tuntiliikenne kohoaa rallien aikana 1600
ajoneuvoon tunnissa. Keskinopeudet ovat ruuhkaisempien tuntien aikana 30-50
km/tunnissa.
Kun liikenne on yli 1000 ajoneuvoa tunnissa,
Keski-Suomen teillä on jatkuva jono eikä ohittamisen mahdollisuutta ole. Rallien
aikana Keski-Suomessa nämä liikennemäärät ylittyvät monessa paikassa.
Tietyö Keski-Suomessa Vt 9 välillä Korpilahti -
Muurame Suvelan suoran pohjoispäässä (Korpilahti) on kiertotie (n. 300 m) ja
nopeusrajoitus 50 km/h ja Niittyahon eritasoliittymässä (Muurame) on alennettu
nopeusrajoitus 50 km/h. Vt 9 Jyväskylän eteläisellä sisääntulotiellä (Survon
siltatyömaa) on kiertotie ja poikkeuksellisia järjestelyitä, kannattaa olla
tarkkana. Vt 9 Jämsä - Orivesi välille jää muutama nopeusrajoituskohta 50 km/h.
Työmaa lopettaa työt torstaina 8.8.03 kello 12, jolloin koneita ei enää ole
tiellä.
Asuntomessut
Laukaan asuntomessut päättyvät 10.8.03. Viimeinen viikonloppu
asuntomessuilla on perinteisesti vilkkain. Perjantaina 8.8 messuvieraiden
lisäksi on ralliliikenne Laukaan seudulla.
Liikennekäyttäytyminen rallien aikana
Ralli herättää osassa katsojia kilpailuvietin henkiin ja saa hurjastelijat
liikkeelle. Ralliviikonloppuna tehdään rikkeitä jopa neljä kertaa normaalia
viikonloppua enemmän. Lopuksi Turha ohittaminen ruuhkautuneilla teillä aiheuttaa
vaaratilanteita. Varaa riittävästi aikaa ja malttia jonossa ajamiseen, jos et
valitse kiertotietä. Lähde asenteella "Rallijonossa on tunnelmaa", niin ei päre
pala.
Huomio toiset liikenteessä joustaen.
LIITTEET
Vältä ruuhkaa - käytä vaihtoehtoreittiä
|