Savo-Karjalan tiepiiri: ajankohtaista
10.1.2003
Automaattista nopeusvalvontaa on
lisätty valtatie 5:llä
Viitostielle välille Mikkeli-Kuopio
rakennettiin viime kesänä 15 uutta nopeudenvalvontapistettä, joten kyseisellä
välillä on tällä hetkellä 116 km:n matkalla yhteensä 35 valvontapistettä.
Automaattisen nopeusvalvonnan on todettu
parantavan liikenneturvallisuutta. Nopeusvalvonnalla on voitu vaikuttaa lähinnä
suistumis-, ohitus- ja risteysonnettomuuksien vähenemiseen. Hirvionnettomuuksien
määrässä ei ole tapahtunut muutosta hirvikannan lisääntymisestä huolimatta.
Automaattinen valvonta on pienentänyt
ajonopeuksia. Keskinopeus oli 1990-luvun alkupuolella n. 92 km/t, mutta
valvonnan alettua keskinopeus putosi n. 90 km:iin/t. Ylinopeutta ajavien määrä
on pudonnut n. 5 % ja törkeät ylinopeudet (120 km/t) n. 50 %.
Nopeusvalvontaa on rakennettu sekä 80 km/t että
100 km/t
-nopeusrajoitusalueille.
Nopeusvalvonnan vaikutukset Pohjois-Savossa
1990-luvun alussa sattui Leppävirran ja
Paukarlahden välillä vuosittain yli 20 onnettomuutta. Ensimmäiset
valvontapisteet otettiin käyttöön joulukuussa vuonna 1997. Tällöin onnettomuudet
vähenivät puoleen, nykyään vuosittain tapahtuu hieman yli 10 onnettomuutta.
Vuosi 2001 oli kuitenkin poikkeuksellinen, tällöin sattui enemmän onnettomuuksia
kuin ennen kameravalvonnan aloittamista. Näistä suurin osa oli
yksittäisonnettomuuksia, joille yhteistä selitystä ei löydy.
Nopeusvalvonnan vaikutukset Etelä-Savossa
Etelä-Savon puolella vuonna 1997 käyttöönotettu
automaattinen nopeusvalvonta välillä Mikkelin kaupungin raja - Halla-aho on
vaikuttanut tieosuuden liikenneonnettomuuksien määrän vähenemiseen huolimatta
liikennemäärien kasvusta. Viiden viime vuoden aikana valvontaosuudella sattui 2
kuolemaan johtanutta ja 27 loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta. Kuluva
vuosi on tieosuudella ollut surullinen poikkeus; kahdessa
kohtaamisonnettomuudessa on kuollut yhteensä kuusi ihmistä.
Tiehallinto ja Poliisi ovat yhteistyössä
laatineet "Turvallisemmin perille" -esitteen. Esitettä saa huoltoasemilta,
Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiireistä sekä Liikkuvan poliisin
toimipisteistä.
Lisätietoja nopeusvalvonnasta
Pohjois-Savon osalta antavat liikenneturvallisuussuunnittelija Kyllikki
Komulainen, Savo-Karjalan tiepiiri, puh. 0204 22 5380 tai 040-5221 329 ja
ylikonstaapeli Lauri Soininen, Itä-Suomen automaattipalveluyksikkö/ Leppävirran
toimisto, puh. 017-366 2030 tai 040-867 2030.
Etelä-Savoa koskevaa tarkempaa tietoa saa
liikenneturvallisuusinsinööri Maire Karhulta, Kaakkois-Suomen tiepiiristä, puh.
0204 22 6540 ja tarkastaja Juha Pykäläiseltä, Itä-Suomen
automaattivalvontayksiköstä/ Juvan poliisilaitos, puh. 015-745 5436.
|