Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 30.1.2003
Oulun tiepiiri selvitti valtatie 8:lla
18.1.2003 sattunutta tien liukkauden aiheuttamaa tapausta:
Tiestön talvihoidon ja
liukkauden torjunnan ongelmatilanteisiin reagoitava nykyistä herkemmin
Julkisuudessa näkyvästi esillä olleet
ongelmat tiestön talvihoidossa ja vt 8:n liukkauden torjunnassa lauantaina
18.1.2003 johtivat siihen, että Tiehallinnossa tehtiin 30.1. tilaajan ja
urakoitsijan kanssa perusteellinen selvitys tapahtumien kulusta.
Selvityksen keskeisin tavoite oli
tarkastella tapahtunutta Tiehallinnon ja urakoitsijana toimineen
Tieliikelaitoksen voimassa olevan sopimuksen valossa. Erityisesti tavoitteeksi
asetettiin hakea ratkaisuja siihen, etteivät vastaavanlaiset tilanteet
pääse toistumaan.
Selvitys lauantain tapahtumasta
- Ilma lämpeni nopeasti, vesisade liukasti jäätyneen tienpinnan
- Nopeasta ilman lämpenemisestä ja
vesisateesta johtunut erittäin liukas ja ongelmallinen keli aiheutti
lauantaiaamuna osittaisen liikenneseisokin vt 8:lla. Raskas liikenne juuttui
Värminkosken ylikulkusillan kohdalla Limingassa. Henkilöautoliikenteellä
oli myös vaikeuksia pysyä turvallisesti tiellä.
- Pakkaskauden jälkeen polanteisen tien
lämpötila oli selvästi miinuksen puolella. Polannetta ei oltu voitu
poistaa ennen lauantaiaamua, koska lämpötila kohosi vasta yön kuluessa.
Kun kylmään tienpintaan satoi vettä, se jäätyi muodostaen liukkaat
olosuhteet tieliikenteelle. Vesisateen jatkuessa jäätynyt tienpinta
säilyi kosteana, mikä edelleen lisäsi liukkautta.
Selvityksen keskeisimmät tulokset
- Liukkauden torjunta viivästyi
Liukkauden torjunta viivästyi monen
yhteensattuman summana. Laatuvaatimusten mukainen toimenpideaika ylitettiin noin
4 tunnilla.
Syitä viivästymiseen olivat mm.
- Puutteet toimenpiteiden ennakoinnissa
- lämpötilan muutos ja saderintaman tulo
oli tiedossa, mutta ennakoivia toimenpiteitä ei käynnistetty
riittävällä valmiustasolla
- Tiedon kulku oli puutteellista
- Henkilöstön ja kaluston valmiustaso
- odotettavissa olevaan hankalaan keliin ei
varauduttu riittävästi valmiustasoa nostaen
Korjaavat toimenpiteet
- Tiehallinnon osalta
Tiehallinolla on tienpitäjän vastuu töiden
tilaajana. Tarkastelussa on käynyt ilmi, että nykyinen talvihoitoluokka ja
sitä kautta laatuvaatimukset valtatie 8:n osalta ovat oikeat ja riittävät.
Tilaaja eli Tiehallinto vaatii
laatusuunnitelmissa, että urakoitsija pystyy reagoimaan ennakoitavissa oleviin
hankaliin keleihin entistä paremmin.
Tilaajan toimenpiteinä tulee
olemaan mm.
- voimassa olevien
alueurakkasopimusten laatusuunnitelmien toteuttamista valvotaan aiempaa
tarkemmin
- uusia sopimuksia
valmistellessa tarkennetaan vastaavan tilanteen hallintaa ja
laiminlyönteihin liittyviä toimenpiteitä
- Tiehallinto kehittää hoidon
hankinnan menetelmiä ja toimintamalleja sekä huomioi tästä tilanteesta
saatuja kokemuksia
- Tieliikelaitoksen osalta
Tieliikelaitoksella, joka tässä tapauksessa on
alueen urakoitsija, on sopimuksen mukaiset vastuut.
Urakoitsijan korjaavat toimenpiteet
- kaluston parempi
sijoittelu
- tiedonkulun tehostaminen ja
varmentaminen
- kelimuutosten parempi
ennakointi
- reagointiherkkyyden
parantaminen
- henkilöstön valmiuksien
parantaminen koko tiepiirin alueella mm. koulutuksella ja opastuksella
Loppuyhteenveto
Suomessa on neljä vuodenaikaa ja joka talvi on
keskimäärin 3-5 erittäin hankalaa keliä tieliikenteessä. Kaikkeen, mitä
sää ja ilmasto aiheuttaa, ei voi 100%:sti varautua - siis talvella ei saada
kesäkeliä aikaan kohtuullisin kustannuksin.
Tiehallinto uskoo, että nykyisellä
toimintamallilla voidaan nyt ja tulevaisuudessa vastata
tieliikennejärjestelmän ylläpidosta ja hoidosta. Samoin nykyiset
laatuvaatimukset ovat sopusuhteessa tarpeeseen ja resursseihin.
Jatkuvalla asioiden seuraamisella,
asiakaspalautteiden analysoinnilla ja nopeallakin reagoinnilla voidaan kuitenkin
parantaa talvihoidon laatua ja tehokkuutta.
Tiehallinto toivoo jatkossakin saavansa
asiakkailtaan, tienkäyttäjiltä, suoraa ja konkreettista palautetta tarpeista
ja ongelmista. Samoin toivotaan keskustelun tieverkon merkityksestä ja
tarvittavasta laatutasosta jatkuvan.
Lisätietoja:
Tiejohtaja Erkki Myllylä, puh. 0204 22 6800 tai 0400 710 410 |