Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 26.8.2003
Lentokentäntien avajaiset
29.8.2003
Huhtikuussa 2000 alkaneen Lentokentäntien
liikennejärjestelyiden parantamishanke on valmistunut. Tien viralliset
avajaiset pidetään 29.8. klo 15.45 Sukelluksen sillalla. Avajaisten
juhlapuheen pitää ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki. Tervehdyssanat
tilaisuudessa lausuvat Oulun tiepiirin tiejohtaja Erkki Myllylä ja Oulunsalon
kunnanjohtaja Tuomo Räihä.
Tiehankkeen toteuttamisesta on vastannut
Tiehallinnon Oulun tiepiiri yhteistyössä Oulunsalon kunnan kanssa.
Rakentamiskustannukset ovat noin 8 miljoona euroa. Lisäksi Oulunsalon kunta on
toteuttanut hankkeen ulkopuolisia katu- ja kunnallisteknisiä töitä 1,5
miljoonalla eurolla.
Oulun seudun käyntikortti
Lentokentäntien hankkeeseen liittyi mittavia
ympäristötöitä Oulunsalon kuntakeskuksen kohdalla. Ympäristötöiden tarkoituksena
on ollut osaltaan luoda Lentokentäntiestä ympäristö, joka antaa kuvan Oulun
seudusta korkeatasoisena teknologian ja osaamisen keskuksena. Lentokentäntie
toimii vilkkaan lentokenttäliikenteen kautta käyntikorttina monille alueelle
saapuville liikematkustajille antaen ensivaikutelman alueestamme.
Rakentamiskustannukset 8 miljoonaa euroa
Tiehanke toteutettiin Tiehallinnon Oulun
tiepiirin ja Oulunsalon kunnan yhteistyönä. Hankkeen rakentamiskustannukset ovat
noin 8 miljoonaa euroa. Tästä summasta Oulun tiepiirin osuus on 5 ja Oulunsalon
kunnan 3 miljoonaa euroa. Oulunsalon kunta on lisäksi tehnyt hankkeen
ulkopuolella katu- ja kunnallisteknisiä töitä yhteensä 1,5 miljoonalla eurolla.
Hanke toteutettiin kahtena eri urakkana.
Pitkäkankaan työalueen toteutti Tieliikelaitos. Muut kohteet kilpailutettiin
EU-hankintamenettelyn mukaisesti yhtenä kokonaisuutena. Tarjouskilpailun voitti
Skanska-Tekra Oy. Tiehankkeen aikana parannettiin liittymäjärjestelyjä
Pitkäkankaan, Karhuojantien, Hailuodontien, Vihiluodontien, Teppolantien ja
Oulunsalon kuntakeskuksen kohdilla. Lisäksi rakennettiin kevyenliikenteen väylä
Hailuodontien varteen, parannettiin Oulunsalon kunnan kaavateitä taajamassa sekä
tehtiin mittavia ympäristötöitä.
Erikoisena rakennusvaiheena Lentokentäntien
hankkeessa voidaan pitää Sukelluksen rakentamista, joka on 600 m pitkä ja 8,5
metriä syvä maaleikkaus. Sukellus on tehty vedenpitävään kaukaloon ja rakenne on
pääosin masuunihiekkaa. Rakennusaikana alueelle tehtiin mittavat
kiertotiejärjestelyt.
Suunnittelu liikkeelle vuonna 1995
Lentokentäntien kehittämisestä järjestettiin
vuonna 1995 pohjoismainen ideakilpailu. Kilpailun tavoitteena oli löytää
sellaisia Lentokentäntietä ja sen ympäristöä parantavia idearatkaisuja, jotka
vahvistavat Oulun seudun imagoa toiminnaltaan ja ympäristöarvoiltaan
korkeatasoisena valtakunnan osakeskuksena. Yksittäisiä kilpailuehdotuksia ei
sellaisenaan kuitenkaan toteutettu, vaan niistä poimittiin hyviä osaratkaisuja,
jotka on pyritty huomioimaan laadituissa suunnitelmissa.
Lentokentäntien yleissuunnitelma (Mt 815 välillä
Kiviniemi - Oulunsalon lentoasema) valmistui vuonna 1997. Tiehallinto teki
yleissuunnitelman pohjalta toimenpidepäätöksen helmikuussa 1998. Varsinaiset
työt tien päällä aloitettiin huhtikuussa 2000 ja saatettiin päätökseen
suunnitelmien mukaisesti yli kolmen vuoden uurastuksen jälkeen.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Heimo Tervola p. 0400 287 329
Projektivastaava Kari Holma p. 0400 282 049 |