Toimintalinjat kaupunkiseuduilla
Kaupunkiseutujen toimintalinjoissa määritetään
Tiehallinnon strategia kaupunkiseuduilla toimimisessa. Toimintalinjat ovat
Tiehallinnon ensimmäinen kaupunkistrategia.
Aihepiiri on laaja ja
moniulotteinen. Suomessa on yli sata erilaista kaupunkia, useita kymmeniä
kaupunkiseutuja ja niissä lukuisia eri toimijoita, joiden toimintaa ohjaavat eri
tahoilla asetetut tavoitteet.
Toimintalinjoissa on kuvattu Tiehallinnon roolia kaupunkiseutujen kehittämistä
tukevana ja palvelevana toimijana. Toimintalinjoilla suunnataan Tiehallinnon
investointien ja muiden toimien painopistettä kaupunkiseutujen tienpidon
tavoitteita tukevaksi.
Esitetyt tavoitteet ja toimintalinjat ovat valtakunnallisia. Toimintalinjat on
hyväksytty Tiehallinnon johtoryhmässä marraskuussa 2002.
Kaupunkiseutujen toimintalinjoilla edistetään liikennepolitiikan eri tavoitteita
tasapainoisesti.
Erityisesti turvallisuustavoitteet ovat tiukat.
Turvallisuuden ja liikenteen palvelutason edellyttämät toimet ja toimenpiteet
valitaan liikenteen kehityksen ja käytettävissä olevan rahoituksen perusteella.
Tienpidon rahoitustason oletetaan jatkossakin säilyvän nykyisellään.
Kaupunkiseutujen tienpidon rahoitusosuutta nostetaan nykyisestä jonkin verran.
Odotuksia on selkeästi resursseja enemmän. Koko tienpidossa, mutta erityisesti
kaupunkiseuduilla, tienpidon tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat myös muiden
tahojen toimet ja toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset.
Kaupunkiseuduilla korostuvat kuntien, maakuntien, joukkoliikenteen toimijoiden
ja elinkeinoelämän toiminnan vaikutukset sekä yhteistyö näiden tahojen kanssa.
Pääkaupunkiseudulla myös YTV:llä ja
Ratahallintokeskuksella on keskeinen rooli. Kaupunkiseutujen toimintalinjat
muodostavat yhdessä Pääteiden kehittämisen toimintalinjojen kanssa
kokonaisuuden, joka toimii lähtökohtana Tiehallinnon toiminta- ja
taloussuunnittelulle sekä tarkemmalle vuosisuunnittelulle. Oheisen
toimintalinjojen tiivistelmän lisäksi on laaditttu tekninen raportti, jossa on
seikkaperäisemmin kerrottu mm. toimintalinjojen lähtökohdista,
suunnitteluprosessista, vuorovaikutuksesta ja toimintaympäristön nykytilasta.
Lisätietoja: Suunnittelupäällikkö
Ulla Priha, Tiehallinto, p. 0204
22 2057 |